Frantsila Laventeli - eteerinen öljy

11,90


Laventeli rauhoittaa mieltä ja kehoa

 

Eteerisessä laventeliöljyssä on läpäisevän raikas ja hedelmäinen tuoksu, josta voi aistia kamfeerimaisia vivahteita. Laventeli rauhoittaa mieltä ja kehoa sekä alentaa verenpainetta.

Lähes jokaiselle tuttu terapeuttinen laventelin tuoksu on vakiintunut osa perinteistä kansanlääkintää. Monikäyttöistä laventelia on erityisesti käytetty kosmeettisena vetenä, liinavaatteiden tuoksuna sekä rahoittavana ja hoivaavana öljynä.

Eteeristen öljyjen äiti hoitaa hellävaraisesti monessa vaivassa ja tilanteessa. Jo antiikin roomalaiset hajustivat kylpyvetensä rauhoittavalla laventelilla. Kerrotaan, että laventelipelloilla työskentelevät ihmiset eivät koskaan kärsi päänsärystä. Laventeli tasapainottaa ailahtelevaa mielialaa, rauhoittaa mielen ennen nukkumaanmenoa ja auttaa vatsan toiminnan tasapainottamisessa. Huomioi, että laventeli ei sovi jatkuvaan käyttöön henkilölle, jolla on matala verenpaine.

Laventelia hyödynnetään myös erilaisten ihottumien hoidossa. Se hillitsee bakteerien kasvua ja ihotulehduksia sekä edistää haavojen paranemista. Kokeile laventelia hyönteisen pistoihin, pieniin palovammoihin tai auringonpolttamiin.

100 % eteerinen öljy.

 

Käyttö: Sekoita muutama tippa 1 rkl:een hierontaöljyä tai lisää tuoksulyhtyyn veden pinnalle. Ei sisäisesti eikä suoraan iholle.

Pakkauskoko: 10 ml

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Etusivu, Kosmetiikka ja hygienia